Muuttopäivä

joulukuu 22, 2008 kirjoittajalta
Kategoriassa: Työasiat 

Duunissa oli tänään muuttopäivä, tuntui kyllä aika turhalta muuttaa paikkaa kun meikäläisellä on enään muutama päivä jäljellä työsopimuksesta. Ei silti ollut paljon valinnan varaa kun muutto koski myös muita osastoja jotka tulivat meidän entisille paikoille istumaan. Muuton myötä pomo tuli myös istumaan aivan meidän viereen ja vaikka hän on aika rento jätkä niin silti tuli vähän semmoinen jäykkä fiilis itselle.

Siinä kun on puoltoista kuukautta läppä lentänyt tämän työkaverin kanssa joka alunperin opetti kaikki systeemit ja rutiinit. Niin yhtäkkiä ei pystykään heittämään huulta aivan samaan tyyliin. Se on kuitenkin jotenkin luonnollista että ryhdistäydytään kun esimies on vieressä. Sen huomasi myös selvästi iltapäivällä kun pomo lähti hieman aikaisemmin himaan. Heti rupesivat työkaverit seurestelemaan ja juttelemaan vähän enempi keskenään, siis muustakin kuin työasioista.

Eli omasta mielestäni muutto ei ollut mitenkään positiivinen juttu. Toisaalta, mitäpä väliä sillä on kun jäljellä olevat päivät voi jo laskea yhden käden sormilla. Täytyy tässä sitten parin viikon kuluttua summata enempi tätä työpaikkaa ja kokemuksia sieltä yleensäkin.

Kommentit

Kommentointi on suljettu.