Tule tule raha

helmikuu 24, 2009 kirjoittajalta · Jätä kommentti
Kategoriassa: Arkiset ajatukset 

Huomenna on palkkapäivä ja tällä kertaa se onkin palkkapäivä isolla P:llä. Tänään sain palkkalapun ja samalla lopputilin entisestä työpaikasta. Se tili olikin yllättäen paljon suurempi mitä alunperin luulin, siinä kun maksetaan lopputiliin kuuluvia lomarahoja.
Sitten myös uusi työpaikkani maksaa jo tässä kuussa palkan vaikka aloitinkin hommat vasta toissa viikolla. Siihen vielä lisäksi että sain alkuviikosta työttömyyskorvausta niiltä neljältä viikolta jotka ehdin olla työttömänä. Tulee siis kolmesta eri paikasta tulot saman kuukauden lopussa, eipä ole varmaan koskaan sattunut meikäläiselle.

Olin syystäkin hieman innoissani kun kirjauduin nettipankkiin tarkastamaan tilitietoja. Kun olin kirjautunut palveluun sisälle ja nähnyt tilitiedot niin tuntui melkein uskomattomalta, melkein kuin olisi saanut lottovoiton. Tuli jotenkin liikuttunut ja helpottunut olo yhtäaikaa.

Jos on lukenut tätä blogia (ja vanhaa blogia) pidemmän aikaa niin tietää kyllä minkälaisen helvetin meikäläinen on käynyt läpi viime vuosien aikana. On pitänyt työttömänä venyttää penniä harva se päivä ja miettiä kaikki vaateostokset tarkalleen. Lomamatkoja ei ole pystynyt suunnittelemaan tai edes kuvittelemaan. Jopa reissut tai edes risteilyt suomeen on tehnyt tiukkaa laihalle lompakolle.

Eli jos vaikka hieman vertaa edelliseen kirjoitukseen, niin on se elämä aika ihmeellistä. Tämä on semmoinen tyypillinen hyvä hetki jota pystyy aidosti kunnioittamaan. Aina sanotaan suomalaiseen tyyliin nöyrinä ihmisinä ettei se raha kaikkea ratkaise. Se on ehkä ihan tottakin monessa asiassa, mutta kyllä raha silti helpottaa monessa tilanteessa.

On se samalla tietynlainen turvallisuuden tunne kun tulee huonompi päivä eteen ja tietää että on rahaa pankissa.

Ihmeellistä elämää

helmikuu 22, 2009 kirjoittajalta · 1 Kommentti
Kategoriassa: Arkiset ajatukset 

Elämä on ihmeellistä, ensin on töitä muttei muijaa, sitten on töitä ja muija, kaikki hyvin. Menee hetki ja sitten ei ole töitä mutta on muija. Vähään aikaan ei ole töitä eikä muijaa, kaikki huonosti. Sitten on taas töitä muttei muijaa, eli palataan takaisin ensimmäiseen ruutuun.

Kait se on niin ettei elämä saa koskaan olla täydellistä, niin oppii kunnioittamaan hyviä hetkiä ja kestämään huonoja hetkiä paremmin.

Siis onhan elämä tietenkin paljon muutakin kuin työtä ja suhde-elämää, mutta on ne silti aika tärkeä osa sitä kokonaisuutta jota kutsutaan elämäksi.

Eniron surkea asiakaspalvelu

helmikuu 21, 2009 kirjoittajalta · 3 Kommenttia
Kategoriassa: Arkiset ajatukset 

Olin tässä pari päivää sitten yhteydessä Eniro Finlandin asiakaspalveluun. Asiani koski sitä kun Eniron henkilöhaussa voi ainoastaan suorittaa sata hakua kuukaudessa. Sen jälkeen täytyy odottaa kuukausi ennenkuin jälleen saa käyttää Eniron henkilöhakua.

Tämä oli mielestäni aivan käsittämätöntä kun saman yhtiön palvelu ruotsissa on täysin ilmainen ja rajaton käyttäjille. Huomasin kuitenkin aika äkkiä että Eniron asiakaspalvelu oli kuin seinille puhuisi, ehdin jo miettiä että olikohan siellä toisessa päässä edes elävä ihminen joka vastasi sähköposteihini:

Hei,

Miksi suomen enirossa henkilöiden hakumäärä on rajoitettu sataan hakuun kuukaudessa?

Ruotsissa eniron palvelu on täysin maksuton, ei tarvitse edes rekisteröityä palveluun, eli paljon käyttäjäystävällisempi!

(Haluan, että minuun otetaan yhteyttä) <— Kohta ruksattuna heidän yhteydenottosivulla Hei, Kiitos yhteydenotostasi. Palvelu on tarkoitettu kuluttajille ja hakurajoituksella estetään suurimittainen yrityskäyttö. Lisätietoja hakumäärän rajoituksesta löytyy Henkilö-haun ohjeesta, http://www.eniro.fi/ohje/henkilot/ Jos sinulla on kysyttävää, vastaan mielelläni. Ystävällisin terveisin Käyttäjätuki
Eniro Finland

Hei,

Ok, ihmettelen tätä kovasti kun luulin että Eniro om sama yhtiö sekä ruotsissa että suomessa? Miten yritykset voivat sitten käyttää palvelua, vai eikö Eniro halua yritysasiakkaita ollenkaan?

Terveisin

****

Hei,

Kiitos yhteydenotostasi.
Välitän palautteesi palvelusta vastaavalle taholle.
Jos sinulla on kysyttävää, vastaan mielelläni.

Ystävällisin terveisin

Käyttäjätuki
Eniro Finland

Moi,

Eli kysymys kuuluu edelleenkin, onko mitään mahdollisuutta suorittaa enempi kuin 100 henkilöhakua kuukaudessa Eniron henkilöhakupalvelun kautta? Vai paljonko se maksaa jos on rajaton määrä hakuja kuukaudessa?

Terveisin

****

Hei,

Kiitos yhteydenotostanne.

Haku on 100 hakua kuukaudessa, jos hakuja on tehty nuo 100 hakua ennen kuin kuukausi on päättynyt, voi hakuja taas jatkaa kuukauden päästä samalla tunnuksella.

Hakumäärän rajoituksesta kerrotaan Henkilöt-haun ohjeessa, www.eniro.fi/ohje/henkilot

Jos teillä on kysyttävää Eniron tuotteista tai palveluista, vastaan mielelläni.

Ystävällisin terveisin

Asiakaspalvelu
Eniro Finland

Joo-o, mistähän tässä aloittaisi? Tulee jotenkin nämä suomen ja ruotsin erot esiin aika selvästi. Siis mitä Eniro oikein luulee tienaavansa siinä että laittaa sadan haun rajan joka on tarkoitettu estämään yrityksiä käyttämästä palvelua? Onhan heillä kuitenkin suuri määrä, jos ei jopa Suomen kattavin, yrityksiä jotka löytyvät omilta keltaisilta sivuiltaan.

Eli profiloidaan ja mainostetaan (sekä tietysti laskutetaan) yrityksiä keltaisilla sivuilla, muttei silti anneta yritysten käyttää henkilöhakua muuta kuin hyvin rajoitetusti. Mitä ihmeen kaksinaamaista pelleilyä se oikein on? Voin vain kuvitella mikä meteli ruotsissa nousisi jos eniro menisi tekemään tämmöisiä rajauksia palveluihinsa.

Ymmärrän tietysti jos yritetään vältellä suora- ja telemarkkinointi tyyppisiä yrityksiä saamasta yksityishenkilöiden tietoja. Mutta ei kai nyt Enirokaan voi niin tyhmiä olla etteivät ymmärrä sitä että sen tyyppiset firmat kyllä hakevat osoiterekisterinsä aivan jostain muualta, ja varmasti maksavatkin niistä joitakin euroja.

So far so not so good Eniro. Sitten tämä typerä linkitys johonkin tyhjänpäiväiselle ohjesivulle joka ei sisällä mitään järkevää tietoa eikä varsinkaan anna vastauksia kysymyksiini. Siellä on vaan sama typerä teksti joka kertoo että “hakumäärä on rajoitettu sataan hakuun kalenterikuukaudessa”.

Eniro vaikuttaa kokonaan unohtaneen että vielä 10 vuotta sitten sama firma julkaisi tiiliskiven paksuisia puhelinluetteloita, ei niissä tietääkseni ollut mitään hakurajauksia, oli vaan helvetin työlästä selata niitä läpi.

Yllättävän surkeaa asiakaspalvelua näinkin suurelta firmalta, sen lisäksi “vastauksia” ei ollut edes allekirjoitettu henkilön nimellä. Se sai jo epäilemään että oliko siellä vaan vastassa jokin botti joka lähetteli automaattisia vastauksia? Yritin jopa vihjaista että voisin mielellään maksaa palvelusta mutta ei vaikuttanut vaan kellot soivan.

Ehkä ei pitäisi verrata omenoita ja päärynöitä, mutta voisin kuitenkin tehdä pienen vertauksen Googlen asiakaspalveluun johon olin yhteydessä niihin aikoihin kun olin aktivoimassa Adsense tiliäni. Olihan se tietysti hieman enemmän “työn takana”, tuli parikin automaattista vastausta että “oletko tarkistanut nämä ja nämä tukisivut?”.

En kuitenkaan löytänyt vastausta kysymykseeni niin parin automaattisen vastauksen jälkeen sain tosi ystävällisen ja henkilökohtauksen vastauksen Googlen asiakaspalvelulta. Sen lisäksi vastaus oli allekirjoitettu oikealla nimellä.

Ottakaa oppia Eniro!

Seuraava sivu »