Blogi täyttää vuoden

elokuu 8, 2009 kirjoittajalta
Kategoriassa: Bloggaus 


Blogi täyttää tänään vuoden, eli kyseessä on pieni juhlapäivä meikäläiselle. Voin ylpeänä todeta että blogi on ensimmäisen vuoden aikana kasvanut nollasta kävijästä kahdeksaan tuhanteen kuukausitasolla. Ihan kivoja numeroita kun ottaa huomioon että blogin kieli on Suomi ja kävijöistä noin 97% tulee suomesta.

Mietin hieman taaksepäin että mitä oli mielessä vuosi sitten kun avasin tämän sivuston ja siirryin vuodatuksesta bloggeriin bloggaamaan. Olin jo jonkun aikaa lukenut tietokoneita ja internettiä käsitteleviä blogeja mutta mielestäni niitä ei löytynyt kovin paljon suomesta. Tietysti muutama hyvä löytyi, mutta suurin osa oli puuttellisesti päivitettyjä ja sen vuoksi vanhentuneita sivustoja.

Siispä ajattelin että blogi voisi löytää oman paikkansa suomen blogosfääristä. Valmistelin suuren määrän juttuja ja ajattelin että jos ensimmäisten kuukausien aikana laitan 1-2 juttua sivulle per päivä niin eiköhän sitten rupea jonkun verran tulemaan kävijöitä sivulla. En kuitenkaan asettanut mitään maaleja että kuinka paljon kävijöitä sivuilla pitäisi olla tiettyyn aikajaksoon mennessä että olisin tyytyväinen.

Kävijämäärät ovat silti kasvaneet koko ajan, suurin osa kävijöistä tulee edelleen Googlen kautta. Ajan myötä sivulle on linkitetty myös muilta sivuilta ja eri keskustelufoorumeilta. Tämä ehkä todistaa sen että jutut ovat luettavia ja kiinnostavat ihmisiä sen verran että tulevat käymään sivulla.

Mitä sitten jatkossa ja miten tästä eteenpäin? Blogin pitäminen on mielestäni edelleen kiva harrastus. Juttuja ja ideoita riittää kyllä jatkossakin, juttujen kirjoittamiseen ei vaan tahdo löytyä aikaa yhtä paljon kuin silloin kun avasin sivun. Tämä suurimmaksi osaksi johtuen siitä että nyt on myös normaali päivätyö hoidettavana. En silti valita, kommentit ja kävijämäärät motivoivat erittäin paljon jatkamaan juttujen kirjoittamista, oli sitten aikaa tai ei.

Kävijämäärät kuukausittain ensimmäisen vuoden (elokuu 2008 – heinäkuu 2009) aikana (suluissa nousu/lasku edelliseen kuukauteen verrattuna):

Elokuu 250
Syyskuu 900 (+650)
Lokakuu 1.000 (+100)
Marraskuu 1.100 (+100)
Joulukuu 2.200 (+1.100)
tammikuu 3.500 (+1.300)
helmikuu 4.500 (+1.000)
maaliskuu 4.900 (+400)
huhtikuu 4.900 (+/-0)
toukokuu 6.200 (+1.300)
kesäkuu 5.900 (-300)
heinäkuu 7.700 (+1.800)

Yhteensä siis reilut 43.000 käyntiä ensimmäisen vuoden aikana. Tästä on hyvä jatkaa ja tervetuloa jatkossakin sivuille! Kiitos ja kumarrus!

Muita aiheeseen liittyviä juttuja:

  1. Joulukuun ja vuoden 2009 käyntimäärien summaus
  2. Blogi täyttää 2 vuotta
  3. Kymmenen tuhatta käyntiä marraskuun aikana
  4. Vuoden 2010 kävijämäärät sekä suosituimmat jutut
  5. Kahdeksan tuhatta käyntiä elokuun aikana

Kommentit

6 Kommentteja juttuun Blogi täyttää vuoden

  1. Mamma Mu la, 8 Elo 2009 17.54
  2. Onneksi olkoon :) 1 v on yleensä jo uhmaa, onko blogisi näyttänyt sellaisia merkkejä ;)

  3. Anja la, 8 Elo 2009 18.17
  4. Onnittelut Ezkalle, niin kirjoittajalle kuin blogille! Jokunen tunti on näppiksen ääressä taatusti vierähtänyt.

  5. Pertti Johannes su, 9 Elo 2009 12.35
  6. 43 000 tuhatta kukkasta tapahtuneen johdosta sekä tuhannet kiitokset edellisestä kommentistasi (koskien netistä imurointia) – siinä oli vastausta kylliksi! :-)

  7. Ezka su, 9 Elo 2009 20.31
  8. Mamma Mu: Ei juuri uhmaa, mutta ehkä hieman kerskailua viime aikoina. ;-)

  9. Ezka su, 9 Elo 2009 20.31
  10. Anja: On tainnut vierähtää mutta kivaa ja antoisaa on ollut!

  11. Ezka su, 9 Elo 2009 20.32
  12. Pertti Johannes: Kiitos ja kulaus vai miten se meni? ;-)