Vuosi 2009

joulukuu 30, 2009 kirjoittajalta · Kommentit poissa käytöstä
Kategoriassa: Arkiset ajatukset, Bloggaus 

Vuosi 2009 alkaa olemaan pulkassa, eli sama koota hieman ajatuksia kasaan sekä blogin ulko- että sisäpuolelta. Vuosi 2009 on kyllä ollut kaiken kaikkiaan tosi hyvä vuosi, kaikkea sitä mitä vuodet 2007 ja 2008 eivät olleet. Pääsin melkein heti vuoden alusta vakituiseen työsuhteeseen ja pelkästään se merkitsee jo älyttömän paljon.

Vuosi jatkuin työn merkeissä ja tosiasia on että kyllä se elämä loppujen lopuksi on paljon helpompaa kun on vakio työpaikka ja vakiotulot koko ajan. Kesällä ja alkusyksystä pystyi esim. pitkästä aikaa hieman matkustelemaan. Loppusyksy onkin sitten mennyt vauhdilla ja ainoa varjopilkku syksyn aikana oli sikainfluenssa.

Mitä sitten tuo tullessaan vuosi 2010? Toivon että vuodesta 2010 tulee kaiken puolin hieno vuosi. Ehkä toivon että muutto olisi edessä jossain vaiheessa kun en edelleenkään viihdy kovin hyvin nykyisessä asuinpaikassa. Sen lisäksi tietysti toivon että pysyn terveenä, eivätkä siat sun muut influenssat häiritse turhan paljon.

Blogi on kasvanut mukavalla vauhdilla koko vuoden ajan ja en enää oikeastaan uskalla ennustaa että missä se katto tulee vastaan. Kasvamista täytyy mitata kävijämäärien perusteella ja nehän ovat nousseet miltei joka kuukausi. Ensi vuonna blogiin tulee hieman muutoksia, sekä pieniä että suuria. Mitä ne pitävät sisällään selviää kyllä lähipäivien aikana.

Haluaisin tässä vaiheessa kiittää kaikkia blogin vierailijoita, hienot kävijämäärät takaavat sen että riittää motivaatiota jatkamiseen. Pian on uusi vuosi ja uudet kujeet!

Televés Mira sisäantenni

joulukuu 22, 2009 kirjoittajalta · Kommentit poissa käytöstä
Kategoriassa: Arkiset ajatukset 


Olen jo pidemmän aikaa katsellut televisiota digiboksiin liitetyn sisäantennin kautta. Seinän kautta tulevasta taloyhtiön kaapeli-tv:stä luovuin jo vuosia sitten kun eivät pitäneet lupauksiansa, eli maksettuja kanavia ei saanut televisioon näkymään. Kun siirryin katsomaan sisäantennin kautta kanavia niin investoin siinä vaiheessa suhteellisen halvan (muutama kymppi euroissa) sisäantennin jossa oli myös jonkunlainen signaalin vahvistin.

Tämä antenni oli tosiaan hintansa arvoinen. Sekä signaalin vahvuus että laatu olivat alta 10 % vaikka asun aika lähellä televisiomastoa ja kerrostalossa, en siis kellarissa tai maanpinnassa muutenkaan. Silti television kuvassa oli aika vähän häiriöitä vaikkei signaalin vahvuus tai laatu ollutkaan mitään huippuluokkaa. Opin myös siinä vaiheessa ettei huonoa signaalia kannata yrittää vahvistaa turhan paljon, sillä huonolaatuisessa signaalissa vahvistuu silloin myös kaikki muut häiriöt.

Muutama viikko sitten antenni ei yhtäkkiä löytänytkään kaikkia kanavia. Suoritin uusia kanavahakuja digiboksilla mutta hakutulos oli koko ajan joko tai, pelkästään puolet kanavista löytyi tai näkyi samaan aikaan televisiosta. Rupesin päättelemään että antenni oli aikansa palvellut, vahvistimen säätäin oli myös juuttunut kokonaan kiinni eikä sitä pystynyt enää kääntämään mihinkään suuntaan.

Nopea katsaus nettiin ja löysin Televés Mira nimisen sisäantennin joka kuulemma oli yksi parhaimpia markkinoilla olevia sisäantenneja. Itse asiassa tämä antenni oli nimeltään jo ennestään tuttu. Vilkuilin tätä antennia jo muutama vuosi sitten kun siirryin katsomaan televisiota sisäantennin kautta. Silloin kuitenkin tämä huomattavasti kalliimpi antenni tuntui hieman turhalta investoinnilta kun en ollut edes varma että kuinka hyvän signaalin ylipäätänsä saan sisäantennilla asunnossani.

Eli Televés Mira hankintaan enkä ole kyllä katunut ollenkaan. Toki antenni on aika kallis (maksoi alta 70 euroa) mutta hinta takaa kyllä laadun tässä tapauksessa. Yllätyin erittäin positiivisesti kun kytkin antennin digiboksiin ja huomasin että nyt sekä signaalin vahvuus että laatu nousivat molemmat yli 90 prosenttiin.

Tähän voin myös lisätä että antennin vahvistin on aivan nollassa, en siis ole vahvistanut signaalia ollenkaan ja silti antenni tavoittaa 90 prosentin signaalin, hienoa! Kanavoiden selaaminen on tämän myötä myös nopeentunut muutamalla sekunnilla, nyt kelpaa taas töllöttää!

Testissä Logitech MX1100 langaton laserhiiri

joulukuu 19, 2009 kirjoittajalta · Kommentit poissa käytöstä
Kategoriassa: Tietokonevinkit 


Kun olin hankkinut uuden tietokoneen niin ajattelin samalla investoida uuden hiiren ja langattoman sellaisen. Valintani osui Logitech MX1100 langattomaan laserhiireen. Hiiri vaikutti monipuoliselta ja sopi yhtä hyvin surffaukseen kuin pelaamiseen. 9 kuukauden paristoaika vaikutti myös hyvin lupaavalta. Muutaman päivän käyttämisen jälkeen kuitenkin totesin ettei hiiri ollut mieleen ja vein sen takaisin kauppaan.

Tässä hieman plussaa ja miinusta hiirestä:

Plussaa:

  • Paristoaika 9-11 kuukautta, riippuu tietysti hiiren käytöstä
  • Peukalonäppäin jonka avulla pystyi helposti selaamaan ikkunoita Windowsissa
  • Langattomuus
  • Mahdollista skrollata sivuille, eli oikealle ja vasemmalle

Miinusta:

  • Hiiri oli mielestäni aivan turhan painava, hiiren paino johtui myös jonkun verran paristoista (2 x AA)
  • Skrollaus tuntui nykivän aina välistä turhankin paljon, sama juttu zoomauksessa
  • Hiiren laidoilla olevat ”terävät” reunat
  • Liikkui mielestäni hyvin huonosti sekä pöydällä että hieman paksummalla hiirimatolla, ehkä johtuen painosta
  • On/off näppäin josta piti itse muistaa sammuttaa hiiri, miksei hiiri voi mennä automaattisesti standby-tilaan kuten esim. DVD-soitin tai tietokone? (Ehdin jo muutaman päivän aikana unohtaa hiiren päälle ja se tietysti syö enemmän paristoja)

Kannattaa ehkä huomauttaa että nämä ovat vain omia mielipiteitäni, en siis tarkoita että hiiri olisi huono tai ettei sitä missään nimessä kannata hankkia. Omia vaatimuksia ja toiveitani se ei kuitenkaan täyttänyt ja se on hiirissä aika henkilökohtaista mistä tykkää ja mistä ei. Hiiren täytyy mielestäni olla suhteellisen kevyt ja nopea, muutama lisänäppäin ei myöskään ole pahitteeksi.

Tuntuu jotenkin hassulta ettei langattomien hiirien kehityksessä olla menty vielä tämän pidemmällä. Käsittääkseni Logitech MX1100 on kuitenkin yksi parhaimpia langattomia malleja mitä markkinoilta löytyy. Tuntui hölmöltä ja epäkäytännölliseltä ängetä 2 kpl AA-paristoa hiireen joka sitten toivon mukaan pelaa vähintään 9 kuukautta.

Eli jatkan ainakin toistaiseksi vanhan Logitech MX510 langallisen hiiren käyttämistä.

Seuraava sivu »