TradeDoubler affiliate-verkosto kokeiluun
Olen muutaman kuukauden kokeillut TradeTracker affiliate-verkostoa. Mitään huimia summia en ole vielä tienannut TradeTrackerin kautta, tai ainakaan niitä ei voi verrata aikaisempiin Google Adsense tuloihin. Luulen myös että affiliate-verkostot toimivat parhaiten sivuilla jotka käsittelevät vain jotain tiettyä aihetta.
Päätin kuitenkin kokeilla TradeTrackerin lisäksi TradeDoubleria, joka myös on Suomessa toimiva affiliate-verkosto. Alkumetreillä TradeDoubler on ollut paljon hankalampi ja monimutkaisempi vaihtoehto kuin TradeTracker. Kirjauduin palveluun TradeDoublerin ruotsinkieliseltä sivulta, sen jälkeen pyysin että liittävät minut “cross boarder” julkaisijaksi jotta voin julkaista suomalaisia mainoksia sivullani.
Toki TradeDoubler tarjoaa paljon ohjelmia. Silti tuntuu että heidän kampanjansa ovat keskitetty tiettyihin aloihin hieman enempi kuin esim. TradeTrackerin kampanjat. TradeDoublerin ohjauspaneeli on hidas ja hankala verrattuna TradeTrackeriin. Ohjelmien arviointi on myös mielestäni aika hidasta, siis että julkaisija hyväksytään tiettyyn ohjelmaan. Tämän lisäksi TradeDoublerin asiakastuki on surkean hitaita vastaamaan. Saattaa kulua jopa viikko ennenkuin saa asiakaspalvelulta vastauksen. Tosi surkeaa.
Silti täytyy kokeilla myös tämä vaihtoehto, antaahan se hieman vaihtelua sivulla pyöriville mainoksille.
Lisää vierailijoita blogiin sosiaalisten medioiden kautta?
Ezka.org on vuoden alusta asti ollut omilla sivuilla sekä Facebookissa että Twitterissä. Onko läsnäolo sosiaalisissa medioissa aiheuttanut räjähdysmäisen nousun sivun kävijämäärissä? Vastaus: Ei ole – ainakaan vielä.
Katselin tilastoja vuoden alusta lähtien ja sivulle on tullut Facebookin ja Twitterin kautta muutama kävijä kuukaudessa. Facebookin tilastot ovat kyllä hieman nousseet pelkästään sen jälkeen kun siirsin sivuni WordPress alustalle. Twitter ei tietääkseni vieläkään ole mikään hirveän suosittu sosiaalinen media suomessa, joten vierailijoiden määrät sieltä kautta ovat luonnollisesti aika pienet.
Silti uskon että kannattaa jatkossakin olla näillä sivuilla mukana. Sivuilta saattaa hyvinkin löytää uusia lukijoita jotka normaalisti eivät roiku Blogilistan kaltaisilla sivuilla, tai muutenkaan lue blogeja.
100.000 yksittäistä vierailijaa vuoden 2010 aikana!
Viime viikolla ezka.org sivu saavutti melkoisen virstapylvään. Sivulla vieraili nimittäin tämän vuoden sadas tuhannes yksittäinen vierailija. Huomasin tämän kun kävin läpi vuoden 2010 kävijätilastoja myöhempää juttua varten. Vuoden 2010 kävijätilastot pesevät edellisen vuoden melkolailla, mutta näihin tilastoihin palaan sitten tarkemmin tammikuun alussa.
Tämä on mielestäni kivaa ja motivoivaa kun ottaa huomioon että blogi oli päivityksiin nähden miltei maton alla piilossa kesällä ja alkusyksystä.


