Turvallisen salasanan generaattoreita
Turvallinen salasana, onko sellaista olemassa? Käytätkö samaa helposti muistettavaa salasanaa joka paikassa johon olet netissä kirjautunut? Ehkä silloin kannattaa jatkaa lukemista.
Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä miten harvoin tietokoneen käyttäjillä on tapana ottaa varmuuskopio oman tietokoneen kovalevyn sisällöstä. Hieman samantyyppinen ongelma on turvallisen salasanan käyttäminen nettipalveluissa. Eräiden tutkimuksien mukaan maailman tavallisin salasana on “password” ja toiseksi tavallisin on “123456″. On myös hyvin tavallista käyttää salasanoina omien lapsien tai lemmikkieläinten nimiä. Tämäntyyppisten helppojen salasanojen käyttäminen on tietysti erittäin typerää ja riskialtista.
Vaikean salasanan käyttämistä ei siis kannata vähätellä ollenkaan. Hiljattain ruotsissa tapahtui suuri hakkerointi jonka seurauksena jopa 180.000 salasanaa vuoti nettiin ja samantien vääriin käsiin. Käyttäjätilien joukosta löytyi politiikkoja, toimittajia, julkkiksia jne.
Kun laskee yks yhteen niin ymmärtää että salasanojen kaapannut pääsee helposti esim. kyseisen toimittajan työsähköpostiin kiinni. Tässä on siis se sama ongelma edelleen, eli käyttäjä pyörittää samaa salasanaa joka paikassa johon on netissä kirjautunut.
Salasanassa kannattaa siis käyttää sekaisin isoja ja pieniä kirjaimia sekä numeroita. Salasanan pituus pitäisi olla noin 8-10 merkkiä. Vaikeaa salasanaa ei tarvitse itse keksiä, vaan netissä on paljon palveluita jotka automaattiseti luovat vaikean salasanan.
Tässä pari kappaletta:
PC Tools (joka muuten valmistaa erilaisia turvaohjelmia) tarjoaa salasanageneraattorin.
Generate-password.com tarjoaa sekä lausuttavanan salasanan että turvallisen salasanan. Vinkkinä voisin kertoa että lausuttavaa salasanaa voi itse vaikeuttaa sekoittamalla isoja ja pieniä kirjaimia sanassa.
Lopeta Internet Explorer 6:n käyttö heti!
Käytätkö vielä nettiselaimena Internet Explorer 6:sta? Et kai sentään? Tämä selain tuli markkinoille vuonna 2001, silti valitettavan monet selaavat edelleen nettiä käyttäen tätä museoselainta. Tämän sivun kävijöistä noin 40% käyttää nettiselaimena Internet Exploreria. Valitettavasti näistä noin 3% on edelleen melkein 10 vuotta vanhan Internet Explorer 6:n käyttäjiä. Selain on vanha, sekä täynnä turva-aukkoja eikä muutenkaan enää sovellu tämän päivän nettisivuille.
Microsoft julkaisi sivun The Internet Explorer 6 countdown jossa näytetään ajankohtaista tilastoa Internet Explorer 6 -selaimen nykyisistä käyttäjämääristä ympäri maailmaa. Sivuston tähtäimenä on seurata Internet Explorer 6:n käytön vähentymistä nykypäivän 12 prosentista 1 prosenttiin maailmassa.
Jos siis vielä käytät Internet Explorer versiota 6, niin päivitä ihmeessä uudempaan nettiselaimeen. Suosittelen jopa asentamaan ihan eri selaimen kuin Microsoftin oman Internet Explorerin, tässä muutama parempi vaihtoehto:
Mikäli kuitenkin Internet Explorer on se tuttu ja turvallinen (hah-hah), niin hae viimeisin versio tästä linkistä.
Mistä tiedät että käytät Internet Explorer 6 nettiselainta? Asensin omalle sivulle bannerin joka ilmoittaa asiasta. Eli jos näet sivun yläosassa allaolevan bannerin, niin tiedät että on aika päivittää nettiselaimesi nyt eikä heti! Bannerissa on myös linkit vaihtoehtoisiin nettiselaimiin joista jo mainitsin tuossa ylempänä.
Twitter – Aloittelijan opas
Olen käyttänyt Twitteriä vähän yli vuoden. Palvelusta on kehittynyt kiva ajanviete ja sieltä on löytynyt paljon uusia tuttavuuksia. Mikä Twitter on? Wikipedian suomenkielinen sivu toteaa että Twitter on mm. mikroblogipalvelu. Twitterin tottuneena käyttäjänä en välttämättä ole samaa mieltä. Kyseessä on pikemminkin Facebookin tapainen yhteisö. En kuitenkaan tässä jutussa syvenny Facebookin ja Twitterin eroihin.
Jutun tausta on että sain pyynnön kirjoittaa jutun Twitteristä ja sen käyttämisestä alusta loppuun. Silti ei ole olemassa mitään sääntöjä, vaan palvelua täytyy itse koittaa. Tässä kuitenkin omia näkemyksiäni Twitteristä ja vinkkejä aloittelijoille:
Rekisteröidy palveluun
Kirjaudu Twitteriin Sign Up painikkeen kautta, tähän menee muutama sekuntti jonka jälkeen sinulla on oma Twitter-tili ja sivusto.
Löydä seurattavia
Rekisteröitymisen jälkeen täytyy löytää seurattavia Twitterissä. Luetko ennestään blogeja? Ehkä nämä blogin pitäjät myös tekevät päivityksiä Twitteriin? Ehkä sinulla on jo tuttuja jotka käyttävät Twitteriä? Itse koin tämän askeleen aika vaikeaksi alussa. Miten pystyi helposti löytämään henkilöitä jotka olivat kiinnostuneita samoista aiheista kuin minä itse? Twitter search toiminnan avulla löysin alussa monia seurattavia, sekä tiettyjen hashtagien (katso selitys alempana) avulla. On myös olemassa erilaisia palveluita joiden avulla saattaa löytää uusia seurattavia.
Tweettaus / Visertely
Päivitä Twitterisivuasi alussa niin paljon kuin mahdollista. Kirjoita aiheista jotka kiinnostavat sinua, kirjoita mitä näet ja koet. Laita linkkivinkkejä sivullesi, muista kuitenkin että käytössäsi on vain 140 merkkiä. Eli kannattaa käyttää erilaisia linkin lyhennys palveluita kun laittaa linkkejä Twitter päivitykseen. Kommentoi ja vastaa rohkeasti muille jotka kirjoittavat samoista aiheista. Älä huuda tai kiroile turhan paljon, se karkoittaa vaan seuraajia, eli normaalia netikettiä täytyy pitää mielessä. Mikäli näet kiinnostavan päivityksen omassa Twitter feedissä, niin voit julkaista sen uudelleen seuraajillesi, eli Retweet. Tätä toimintaa kannattaa käyttää hieman harkiten.
Muistan että alussa Twitter-sivun päivitys tuntui tosi kummalliselta kun seuraajia oli vain muutama kappale, jos sitäkään. Kirjoitin silti kaikenlaista, enkä miettinyt asiaa sen kummemmin. Kyllähän ne päivitykset löytyivät Twitter search toiminnan kautta jos joku muu on kiinnostunut tai kirjoittanut samasta asiasta. Olin hauska ja sarkastinen, mutta täytyy muistaa ettei pysty olemaan hauska koko ajan. En kestä niitä jotka yrittävät koko ajan kirjoittaa jotain hauskaa Twitterissä. Se vaatii oman taitonsa että pystyy olemaan 140 merkillä koko ajan hauska. Huumori on silti aina plussaa.
Twitterin käyttö alkoi kuitenkin kunnolla maistumaan vasta siinä vaiheessa kun rupesin keskustelemaan muiden käyttäjien kanssa samoista aiheista ja kiinnostuskohteista. On äärimmäisen tärkeää että vastaa (reply) kun joku puhuttelee (mention) Twitterissä, muuten antaa vain ylimielisen ja tärkeän kuvan itsestään. Minun seuraajalistalta häviävät hyvin äkkiä ne jotka eivät vastaa kun lähestyn heitä.
Joskus tuntuu että Twitter on iso kahvila johon pistän nokkani ja tunnustelen ilmapiiriä.
Listat
Twitterissä voi vapaasti koota omia listoja, esim tietyn aihepiirin visertelijät tai tietyn paikkakunnan Twitter käyttäjät. Käytän listoja omalla sivullani suomitweet.com mutten ole tehnyt erikseen listoja omaan käyttöön.
Hashtagit
Twitterissä voi käyttää hashtageja, eli sanoja joiden alkuun laitetaan # merkki. Hashtagit ovat tietynlaisia hakutermejä jollekin ajankohtaiselle tapahtumalle, paikalle tai esim. urheiluseuralle. Itse käytän kovin vähän hashtageja.
Yksityiset viestit (Direct Message)
Twitterissä voi lähettää 140 merkin pituisia yksityisiä viestejä toisille käyttäjille. Tämä vaatii kuitenkin sen että molemmat käyttäjät seuraavat toisiaan.
Twitter älypuhelimessa
Twitter älypuhelimissa ja kännyköissä on yleensä miellyttävämpi kokemus kuin Twitterin nettiversio. Älypuhelimien Twitter sovelluksissa on kaikenlaisia lisätoimintoja jotka puuttuvat nettiversioista. Sen jälkeen kun hankin HTC Desire Android puhelimen, niin olen käyttänyt Twitteriä melkein vain ja ainoastaan puhelimen kautta. Myös Twitterin Retweet toimintaa rupesin käyttämään paljon enemmän sen jälkeen kun siirryin käyttämään Androidin Twitter sovelluksia.
Kolmannen osapuolen Twitter-palvelut
Netti on tulvillaan kolmannen osapuolen Twitter-palveluita joiden avulla Twittestä saa irti paljon enemmän kuin mitä pelkästään twitter.com sivulla oleva palvelu tarjoaa. Kun istun esim. kotikoneeni ääressä, niin seuraan omaa Twitter feediä TweetDeck palvelun avulla. Olen kirjoittanut aika monta juttuja erilaisista kolmannen osapuolen Twitter-palveluista, ne jutut löytyvät oman Twitter kategorian alta.
Eiköhän tässä kaikki, ei muuta kuin visertelemään!



